IK35 G-vuoristorataa, suunta ylöspäin

V-divarin ja IK-35-sarjan otteluraportit.
Post Reply
patte

IK35 G-vuoristorataa, suunta ylöspäin

Post by patte »

Paluu voittojen tielle

Hiihtolomien treenileiri vedettiin tyylikkäästi läpi kolmen ottelun sarjalla Tyylikkäitä vastaan. Ottelusarja päättyi 2-1 G-Teamille, kun Tyylikkäät saivat kaiken loksahtamaan paikalleen viimeisesaä ottelussa, eikä G-Team saanut mitään aikaiseksi maalin edessä.

2.3 IK35 Sarjaa jatkettiin siitä näköjään samassa hengenvedossa Kirkkonummen hegemonia-ottelussa jossa vain #81 Donner vaati ja pakkolunasti omat vaatimuksensa iskemällä G-Teamin kaikki kolme maalia. Ottelu KirkKp:tä vastaan päättyi 3-10 kylän toiselle joukkueelle. Ei siitä sen enempää. ET Virtasella ei välttämättä paras päivä, mutta mopo ei karannut rumista otteista huolimatta.

5.3 - Hiihtolomien herkut vihdoin sulatettu ja meno oli jotain aivan muuta kuin parissa edellisessä ottelussa. HP87 Senatorseja vastaan oli kevään ensimmäinen ottelu räpelletty oikein olan takaa 4-4 tasuriksi, mutta nyt ei moiseen sorruttu. Mv #70 Tero the hetero oli veitsenterävä otteissaan ja ainut pakkipari #44 Ruuskanen/#55 Hammarlund keräsivät 50 peliminuuttia mieheen, silti hoitaen omat tonttinsa kiitettävästi.

Räväkän alun jälkeen jossa #44 Ruuskanen tykitti vaparitilanteesta 1-0 osuman, tilanne tasoittui nopeasti, hetkeksi. Sitten G-Team teki Nortugit ja karkasi omalle tielleen nousten pudotuspeliviivan yläpuolelle.

1-0 44-91
2-1 99-33
3-1 92-99/33?
4-1 99-91
5-1 66-92
6-1 92-99
7-1 10-99
8-2 91-92
9-2 66-92
10-2 10-99

G-Teamin kaksi ketjua saivat aikamoista sekaannusta aikaiseksi vastustajan päädyssä, ja vastustajan hyökkäysyritykset taas kilpistyivät tiiviiseen puolustukseen tai MV Teroon, tai sitten vedettiin tyhjästä ohi tai yli. Hyökkääjät kuitenkin muistivat laskea pallon alle lähes joka tilanteessa, jolloin saatiin viime otteluissa vuotanut puolustus tiivistettyä.

ET Lindströmin linja oli ehkä turhankin salliva kovan pelin suhteen, mutta mopo ei karannut. #66 Karlssonilta lähti (vedettiin? ) jalat alta pallontavoittelutilanteessa mutta kypärä suojasi takaraivoa pahemmalta iskulta ja kaveri vietiin vaihtoaitioon keräämään voimanrippeensä, seuraavassa vaihdossa oli vauhti jo takaisin ja komea kahden pakin ja veskarin vauhdikas vedätys tuotti miehen päivän toisen osuman.

3 stars #66 Karlsson - hirvee tsemppi päällä/päällä
2 stars #92 Hållfast - kylmä pää
1 star #70 Kauppinen - terävät torjunnat
G-oldhelmet - 44 Ruuskanen (olisi mennyt #55 Hammarlundille ellei olisi tullut puoleksi minuutiksi vaihtoon)

Bad boy - #99 Eriksson (Jäähy, maaleja ja syöttöjä - loistava peli...hyökkäyspäässä)

Mukana

Hållfast, Karlsson, Hämäläinen
Wikström Eriksson Forsén
Ruuskanen Hammarlund
Kauppinen
Post Reply