MUUTOKSIA !
G-Teamin edellisviikon peliin verrattuna, kokoonpanoon oli tullut muutama muutos, muttei välttämättä parempaan. Hidaste Wiikström oli onneksi poissa sillä tämä olisi muuten joutunut tekemään Koffin kanssa parin seuraavan kauden kattavan diilin. MV Kauppinen oli yhtä vähän syypää tappioon kuin edellisessä ottelussa maalia vartioinut MV Tolvanen.
On kuitenkin hieman rankkaa vetää peliä hevi-G-tyylillä kun yli puolet porukasta on sairastuvalla syylästä tai toisesta. Toisesta punaviivasta on kaksi kertaa pitempi matka omalle maalille kuin keskiviivasta, ja ilman tarpeeksi vaihtomiehiä voi käydä näin välillä. Tällä menolla varman kohdataan punakonetta vielä pleijareissa heidän voittaessaan lohkon, ja G-Teamin päätyessä neljänneksi, ja silloin korjataan tämän hetken ylivelkaantuminen.
ET Ramstedt-Ahtisaari joutui vaativan tehtävän eteen kun olisi pitänyt olla silmät niskassakin kun vastustaja äityi harrastamaan muitakin lajeja kaukiksen sijaan. Varsinkin pakkiosasto käytti kaikkia keinoja pysäyttääkseen alkavaa G-pyöritystä.

G-Teamin hoviompelijalla on työllisyyttä viikoksi eteenpäin varusteiden korjaamisessa. Kunpa vielä voisi korjata loukkaantuneiden kirjoissa olevat viikossa kuntoon, muuten joudutaan kohta nostamaan farmijengistä tai junnuista porukkaa kehään.
Ensimmäisen erän G-voimat jaksoivat roikkua mukana ja välttää pahimmat iskut, mutta toisessa erässä kävi sitten Kirkkonummelaisittain Asikaismaisesti muttei kuitenkaan mitään tyrmäystappiota kärsitty, vaikka #66 Karlssonia tyrmättiin sananmukaisesti yrittäessään väistää vastustajaa, joka päättikin kääntyä törmäyskurssille, G-Teamille 2 minuutin jäähy estämisestä eikä #66:n peli lähtenyt siitä törmäyksestä enää kunnolla käyntiin.
Vastustajan alkupyrähdys tuotti 1-0, jonka G-Team nopeasti kuittasi kun #55 Hammarlund sai karvattua pallon #10 Fors'enille joka esiintyi illan tuhlaajapoikana kolmella tolppalaukauksellaan ja parilla ylärimallaan sekä muutama muu menetetty paikka. Heti perään mentiin johtoon kun pallo pelattiin aloitusvoitosta pakille ja #44 Ruuskanen näki loistavasti avoimen väylän pakkien taakse hiipineelle #91 Hämäläiselle ja illan kultakypärä sai melkein rauhassa (pari halonhakkuuhuitomista lukuunottamatta) sijoittaa pallon maaliin.
#91 Hämäläinen otti myös #33:n paineet harteilleen, joutumalla yksin tappelemaan kolmea vastustajaa vastaan. Punakone aloitti ja melkein päätään menettäneen (olisikohan se ollut korkeahko maila?) Häkän seuraksi heiltä menikin kaksi punaista mekhaanikkoa istumaan kaksiminuuttista. G-yv pyöri, mutta tuloksetta.
Toisessa erässä #66 Karlssonia vedettiin törkeästi kumoon, ja toinen nujakka oli jo syntymässä mutta G-laituri malttoi hillitä itseään. Seuranneessa ylivoimassa #91 Hämäläinen sai syötettyä #10 Forsénille niin, että tämä onnistui laittamaan pallon sisään, 5-3.

G-loppukiri oli kova ja paikkoja oli, mutta lopulta omiin soi kerta kiellonpäälle ja loppulukemiksi kirjattiin 6-3. Olivatko luvut oikeudenmukaiset vai ei on turha ottaa kantaa, vastustajan pelityyli ei ainakaan ollut mitenkään miellyttävä ja kaukana kunnon kaukiksesta joidenkin pelaajien osalta. Illan G-materiaali oli kuten todettu liian kapeata, joten saa nähdä mitä saadaan skautattua tammikuun siirtoikkunaan mennessä.
Tilanteet
-------------
1-1 10-55
1-2 91-44
--
5-3 yv 10-91
Jäähyt
-----------
#66 - 2min
#91 - 2min
Vastustaja 3 x 2min
Tähdet
------------

3stobea - #55 Hammarlund, lyhyempi matka kuljettaa kun ei tarvi aloittaa omasta maalista.

2 ruåtsalaista eko-sccchhnappsia - #10 Foscchéén - toivottavasti vetää työnantajan 90v juhlisscha yhtä monta drinkkiä ohi suunsa kuin palloja ohi maalin tässä pelissä, sillä kehiin pitäisi ampaista myös lauvantaina.
1 lasillinen kiinalaista riisijuomaa #70 Kauppiselle hyvästä paluusta kehiin kaukoaasian maista.
Mukana kuormaa kiskomassa
----------
Forsén, Karlsson, Häkkinen, Hämäläinen, Kauppinen, Lundqvist, Ruuskanen, Hammarlund.
Loppuksi toivotamme kipparille ja muille klenkoille pikaista paranemista , tulkaa jo ulos kuorestanne ja nouskaa uuteen uljaaseen lentoon
